Kuinka kauan pitää vielä jaksaa? Vinkit kesätöistä palautumiseen

Monilla on käsillä kesätöiden viimeiset viikot, ja syksyn opinnot kolkuttelevatkin jo nurkan takana. Uusi lukuvuosi pitäisi aloittaa täynnä uutta intoa – onhan luvassa paljon uusia ja mielenkiintoisia kursseja! Kesä on palautumisen aikaa ja voimia pitäisikin kerätä juuri kesällä tulevaa lukuvuotta varten. Mutta entä jos on jo elokuun alussa aivan loppu?

Tänäkään vuonna en pitänyt kesälomaa. Tammikuussa toivoin kuumeisesti löytäväni kesätöitä, jotta voisin tienata vähän rahaa ja kartuttaa osaamistani. Töitä hakiessa ei opiskelijana sovi toivoa kesälomaa töistä ja työ kuin työ otetaan vastaan – vaikka se tarkoittaisikin jokaisen arkipäivän viettämistä toimistolla. Kuitenkin valehtelisin, jos väittäisin ettenkö olisi ihan todella loman tarpeessa. Ohessa siis muutama vinkki edes pieneen palautumiseen kesätöiden jäljiltä:

1)      Koita lomailla edes vähän. Viikko syys-lokakuussa tai pidennetty viikonloppu pyhitettynä vain ja ainoastaan lomalle. Opinnot onneksi joustavat usein vähäsen, jolloin minilomalle voi avautua mahdollisuus. Jätä rohkeasti menemättä (ei läsnäolopakolliselle) luennolle ja katso luentotallenne vasta ensi viikolla kunnolla levänneenä.

2)      Opintoja saa ajatella vain silloin, kun on niiden aika. Opiskelu on siitä ikävää, ettei se katso kelloa ja aina voisi olla lukemassa vielä vähän.  Aseta itsellesi työaikojen tapaan opiskeluajat, esimerkiksi juuri kahdeksasta neljään, jonka aikana hoidat kaikki opiskeluasiat. Iltaisin ja viikonloppuisin opiskelu saa elämän tuntumaan siltä, ettei vapaa-aikaa ole lainkaan.

3)      Valitse kursseja maltilla. Kursseja valiessa on helppo ajatella jaksavansa sitten joskus syksyllä, mutta kurssien suhteen ei kannata olla ahne. Kun kursseja on vähemmän, niihin on enemmän aikaa keskittyä ja myös aikaa palautua opinnoista.

Muista pitää huolta omasta jaksamisesta, sillä opinnot sujuvat vain silloin kun opiskelija on tarpeeksi levännyt. Väsyneenä tai uupuneena ei sitä jaksa myöskään oppia, ja oppimisenhan takia täällä ollaan.

Kirjoittaja on JuJun varapuheenjohtaja ja talousvastaava Liisa.